Vieraskynä: Palkanmaksun byrokratiaa – kiitos ei!

Onko Suomessa tosiaan 720 vaihtoehtoa pelkästään sivukulujen määräytymiselle? Tuleeko kouluja käyneiden ihmisten käyttää tunteja lastenhoitajan palkanmaksuun? Miksi laillisesta palkanmaksusta on tehty niin vaikeaa, että se vaatii erikseen opettelua? Voisiko yrittäjän aikaa ja yritysten resursseja vapauttaa oikeasti liikevaihtoa tuottavaan työhön? Tämän takia perustimme Palkkaus.fi:n pari vuotta sitten.

Ensin kotitaloudet – nyt yrittäjät!

Palkkaus.fi avattiin kotitalouksille elokuussa 2014, jotta kotitaloudet voivat maksaa kaiken palkkaamiseen liittyvän yhdellä verkkopankkimaksulla ja that’s it – palvelu hoitaa lopun! Nyt palvelulla on jo yli 10 000 tyytyväistä kotitalouskäyttäjää. Huomasimme kuitenkin jo alkumetreillä, että palvelu olisi hyödyllinen myös yrittäjille ja avasimmekin yrittäjille suunnatun palvelun maaliskuun puolessa välissä. Ensimmäisen kuukauden aikana yli 100 yrittäjää otti palvelun käyttöönsä!

Yrittäjä kohtaa liikaa byrokratiaa

Yrittämisessä yksi tärkeimmistä asioista on järkevä ajanhallinta ja keskittyminen liiketoimintaa eteenpäin vieviin asioihin. Turha paperisota ja byrokratia eivät kuulu näihin asioihin. Pari viikkoa sitten piirsin alla olevan kuvan toimistomme taululle yrittäjän velvollisuuksista. Nämä ovat asioita, jotka yrittäjän tulee tietää, hoitaa ja joista yrittäjä on vastuussa. Mutta ne eivät tuo yritykselle tuloja sentin vertaa. Palkkaus.fi hoitaa suuren osan näistä byrokratian kiemuroista helppokäyttöisellä palvelulla ja yhdessä Zervantin kanssa lähes koko kuvan. Siksi Palkkaus.fi ja Zervant tukevat hyvin toisiaan.

Palkkaus.fi:ssä yrittäjä voi hoitaa kerralla kaiken palkanmaksuun liittyvän yhdellä maksulla. Työeläkkeet, ennakonpidätykset, sotu-maksut, TVR-maksut ja uutena toiminnallisuutena kesäkuussa myös työtapaturmavakuutusmaksut hoituvat aina kerralla perustuen oikeisiin maksettuihin palkkoihin.

Näin yrittäjä pääsee eroon kaikista ennakko- ja tasauslaskuista ja ylimääräisistä ilmoituksista. Myös työterveyshuolto on tarjolla helposti palvelun kautta. Kaikki työntekijöiden tiedot, työsopimukset, laskelmat ja raportit ovat tallessa yhdessä paikassa. Helppoa ja edullista!

Palkkaus.fi:ssä teemme joka päivä töitä, jotta yrittäminen ja työllistäminen olisi helpompaa. Suomessa 10 vuoden aikana uudet työpaikat ovatkin syntyneet juuri pieniin yrityksiin. Lakeja ja yritysten toimintaedellytyksiä emme voi muuttaa, mutta byrokratian voimme piilottaa helppokäyttöisen palvelun sisään. Palkkaus.fi on palvelu, jonka yrittäjä on tehnyt toiselle yrittäjälle – rakkaudella tietenkin 🙂

palkkaus

Palkkaus osaksi mitä tahansa palvelua

Sen lisäksi että palvelu on avattu yrittäjille, koko Palkkaus.fi-ohjelmisto ja rajapinnat ovat tarjolla kenelle tahansa palvelun kehittäjälle. Kuka tahansa työntekijöiden ja työnantajien kohtaamiseen tarkoitettua verkkopalvelua kehittävä voi tarjota laillisen palkanmaksun helposti asiakkailleen omassa palvelussaan. Jos kiinnostuit, voit olla minuun yhteydessä!

Treamer.com , “nuorten työnteon Tinder”, on esimerkki Palkkaus.fi:n palkanmaksualustaa käyttävästä verkkopalvelusta. Treamer.com tarjoaa helpon tavan löytää nuoria töihin ja auttaa nuoria tekemään lyhytaikaisia töitä kotitalouksille ja pienille yrityksille. Nuori voi etsiä mobiilisovelluksella työtä, sopia työstä ja saada palkan työnantajalta. Tämä vähentää harmaata taloutta, kannustaa kotitalouksia työllistämään ja auttaa nuoria mukaan työelämään.

Viesraskynässä tällä kertaa Zervantin yhteistyökumppani palkkaus.fi. Vieraskynän kirjoittaja on Jukka Kiiskinen Palkkaus.fi:n perustaja ja toimitusjohtaja. Palkkaus.fi:n löydät osoitteesta www.palkkaus.fi – kirjaudu jo tänään!

Zervant tarjoaa helpon laskutusohjelman

Kymmenet tuhannet yrittäjät käyttävät Zervant-palvelua laskutukseen.