Yrityksen rahoitus Zervant

Mistä rahoitusta yritykselle?

Rahoitus auttaa kehittämään yrityksen toimintaa ja pitämään kassavirran kunnossa. Esittelemme eri yritysrahoituksen muodot niin aloittelevalle kuin kasvua tavoittelevalle yrittäjälle.

Yrittäjänä vastaan voi tulla monia tilanteita, joissa rahalle on suurta tarvetta. Ehkä suunnitelmissa siintää yrityksen kasvattaminen uusia investointeja tekemällä, joskus taas myyntilaskujen maksuajat ovat niin pitkät, että niitä ei pysty jäädä odottamaan.

Tässä artikkelissa esittelemme erilaisia tapoja rahoittaa yrityksen toimintaa. Ensin keskitymme aloittelevan yrityksen rahoitukseen ja sen jälkeen tapoihin, joilla voit kasvattaa yritystäsi ulkopuolisen rahoituksen avulla tai pitää kassavirran kunnossa.

Aloittavan yrityksen rahoitus

Onko sinulla hyvä yritysidea, mutta ei tarpeeksi omaa pääomaa sen toteuttamiseen? Yrityksen perustamiseen ei onneksi tarvita muhkeaa lompakkoa, sillä on olemassa monia tahoja, jotka tarjoavat rahoitusta yrityksille.

Starttiraha yritykselle

Uutena yrittäjänä voit hakea TE-keskukselta starttirahaa. Se on tarkoitettu yrittäjän toimeentuloksi alkuvaiheeseen, jolloin yritystoiminnasta ei välttämättä vielä tule tuloja sisään.

Starttirahan määrä on 700 € per kuukausi ja sitä voi saada korkeintaan vuoden ajan. Myönteisen starttirahapäätöksen jälkeen starttirahan maksatus haetaan kuukausittain, ja puolen vuoden jälkeen tehdään uusi jatkohakemus.

Starttirahaa haetaan sähköisellä lomakkeella, ja sitä voivat hakea työttömät työnhakijat ja kokopäiväisiksi yrittäjiksi ryhtyvät. Kevytyrittäjänä et voi hakea starttirahaa. Ohjeet starttirahan hakemiseen ja lomakkeen löydät TE-palveluiden sivuilta. Hakemukseen liitetään liiketoimintasuunnitelma ja verovelkatodistus. Starttirahaa ei myönnetä automaattisesti uudelle yritykselle vaan sen myöntämisessä otetaan huomioon se, millaiset edellytykset sinulla on yrittäjyyteen ja kuinka kannattavaa yritystoimintasi tulee olemaan.

  • Plussat: Starttirahaa ei tarvitse maksaa takaisin
  • Miinukset: Maksatusta haettava joka kuukausi uudelleen

Aloittavan yrityksen pankkilaina ja Finnveran alkutakaus

Pankkilaina on yksi yleisimpiä yritystoiminnan rahoitustapoja. Myös aloittava yrittäjä voi hakea pankista lainaa yritystoiminnan käynnistämiseen.

Jotta saat lainaa, sinun on vakuutettava pankki siitä, että yritystoimintasi kannattaa ja kykenet maksamaan pankille lainan takaisin korkojen kera. Apuna kannattaa käyttää liiketoimintasuunnitelmaa ja huolellisia laskelmia.

Pankki haluaa luonnollisesti varmistua siitä, että laina maksetaan takaisin. Siksi se vaatii yrityslainalle vakuuksia. Vakuutena yrityksen alkuvaiheessa voi toimia henkilökohtainen omaisuutesi, esimerkiksi asunto, eläkesäästöt tai arvopaperit.

Kaikilla yrittäjillä ei kuitenkaan ole sellaista omaisuutta, joka toimisi vakuutena. Silloin kannattaa hyödyntää valtion omistaman Finnveran alkutakausta. Alkutakauksessa Finnvera takaa pankin myöntämästä lainasta korkeintaan 80 prosenttia. Takauksen enimmäismäärä on 80 000 euroa. Alkutakaus voidaan myöntää rekisteröidylle toiminimelle tai yhtiölle mutta ei osuuskunnalle tai yhdistykselle. Finnveran alkutakausta voi hakea kolme vuotta sen jälkeen, kun yritys on rekisteröity kaupparekisteriin.

  • Plussat: Alkutakaus auttaa, jos vakuuksia ei ole pankkilainalle
  • Miinukset: Vaaditaan hyvä suunnitelma ja mahdollisuus menestyä

Käynnissä olevan yritystoiminnan rahoittaminen

Yritystoiminnassa tulee hetkiä, jolloin on tarvetta niin isolle rahasummalle, etteivät yrityksen tilillä olevat varat siihen riitä. Rahoitus voi tulla tarpeen esimerkiksi silloin, kun yritys haluaa kasvaa. Muutto isompiin tiloihin, investointi parempaan kalustoon tai uusien tuotteiden kehitystyö ovat asioita, joihin yrityksellä ei välttämättä ole itsellään käteisvaroja. Silloin apuun tulee ulkopuolinen rahoitus.

Kun mietit yrityksen rahoitusta, muista että yritysmuodon valinta vaikuttaa siihen, millä tavalla olet yrittäjänä vastuussa veloista. Joitakin lainoja tai takauksia ei myöskään välttämättä myönnetä kaikille yritysmuodoille.

Pankkilaina

Usein yrityksen kannattaa kääntyä ensimmäisenä pankin puoleen, kun lainalle on tarvetta. Kuten muissakin lainoissa, pankki haluaa varmistua siitä, että yrityksesi pystyy maksamaan lainan takaisin. Tarkastelun alle ennen lainapäätöksen saamista joutuu paitsi rahoituksen käyttötarkoitus myös se, miten yrityksesi on käyttänyt rahaa aikaisemmin. Jos olet hutiloinut raha-asioissa aikaisemmin, et välttämättä saa lainaa, vaikka hankkeesi vaikuttaisikin lupaavalta.

Pankki vaatii myös vakuuksia lainasta. Vakuudeksi voi käydä esimerkiksi yrityksen varat tai omistukset. Joissakin tapauksissa vakuudeksi kelpaa myös rahoituksen kohde kuten uusi rakennus tai arvokas kalusto.

Pankkilaina on yleensä yrityslainoista edullisinta. Sen hintaan vaikuttavat muun muassa lainasumma, takaisinmaksuaika, lainanlyhennysten suuruus sekä korko ja muut kulut. Muista aina kilpailuttaa pankkilainat: selvitä niiden todellinen vuosikorko ja kaikki mahdolliset kustannukset.

  • Plussat: Usein edullisin vaihtoehto
  • Miinukset: Vaaditaan vakuuksia

Finnveran myöntämät lainat ja takaukset

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja. Sen tarkoituksena on lisätä aloittavien yritysten määrää ja auttaa yrityksiä kasvun, kansainvälistymisen ja viennin edistämisessä. Finnvera jakaa rahoituksen riskin yleensä muiden rahoittajien kanssa, eli Finnvera voi toimia yrityksen pankkilainan takaajana tiettyyn prosenttimäärään tai summaan saakka (kuten aloittavan yrityksen alkutakauksen tapauksessa) tai myöntää yritykselle lainaa.

Finnveran lainoja voi hakea esimerkiksi kansainvälistymiseen tai investointeihin. Sillä on tarjolla myös lainaa, jota myönnetään yritykselle, joka on saanut tukipäätöksen esimerkiksi ELY-keskukselta tai Business Finlandilta, mutta odottaa vielä tuen saamista.

  • Plussat: Valtio takaa viennin ja kasvun hankkeita
  • Miinukset: Ei sovi kaikenlaisiin tarpeisiin, usein vain osa lainasta Finnveran kautta

Vakuudeton yrityslaina ja limiittilaina

Yksi vaihtoehto yrityksen toiminnan rahoittamiselle on vakuudeton yrityslaina. Sitä haetaan rahoitusyhtiöltä, jolla on omat kriteerinsä luoton myöntämiseen. Aivan kuka tahansa ei vakuudetontakaan yrityslainaa saa, vaan yritystoiminnan pitää olla vakaalla pohjalla ja luotonantajan olla varma siitä, että pystyt maksamaan velan takaisin.

Vakuudettomien yrityslainojen korot ovat vakuuden sisältäviä pankkilainoja korkeammat, koska myös luotonmyöntäjän riski on suurempi. Vakuudeton yrityslaina kannattaa siksi aina kilpailuttaa esimerkiksi siihen erikoistuneella lainavertailusivustolla. Eri rahoituslaitoksilla voi olla hyvin erilaisia lainatuotteita ja maksuehtoja, joihin on hyvä tutustua tarkasti ennen päätöksen tekemistä. Kiinnitä lainaa valitessasi huomiota etenkin maksuajan pituuteen ja maksuerien suuruuteen. Selvitä tarkkaan paitsi lainan korko ja marginaali myös muut mahdolliset palvelumaksut.

Eräs vakuudettoman yrityslainan muoto on niin kutsuttu limiittilaina, joka toimii hieman samaan tapaan kuin luottokortti. Yritys saa hakemuksen perusteella lainapäätöksen tietystä summasta. Sen nostamisen jälkeen voit nostaa lainaa erissä tarpeen mukaan. Eli voit esimerkiksi saada 5 000 euron limiittilainan, jonka takaisin maksamisen jälkeen voit nostaa jälleen lainaa 5 000 euroon saakka. Lainan lyhennyksen voi hoitaa joustavasti isommissa erissä tai tarpeen mukaan vain korkoja ja kuukausimaksua maksaen.

  • Plussat: Ei tarvita reaalivakuuksia, kuten kiinteistöjä tai kalustoa
  • Miinukset: Pankkilainaa suuremmat korot, erilaisia lainatuotteita, joiden vertailu voi olla hankalaa

Sijoittajat ja pääomalaina

Jos yrityksellä on tarvetta rahoitukselle, mukaan voi myös kutsua sijoittajia.

Sijoittaja, oli tämä sitten yksityishenkilö, yritys tai sijoitusyhtiö, odottaa hänkin todennäköisesti rahoilleen tuottoa, eli jälleen kerran sinun täytyy vakuuttaa rahanantaja siitä, että yritys kasvaa ja kehittyy. Sijoittaja odottaa, että sijoitukselle tulee tuottoa joko osinkojen muodossa vuosien varrella tai viimeistään siinä vaiheessa, kun omistusosuus myydään alkuperäistä sijoitusta suuremmalla summalla.

On hyvä muistaa, että yritysmuoto vaikuttaa paljon siihen, millaisia rahoitusmahdollisuuksia yritykselläsi on: toiminimiyrittäjänä et voi pyytää mukaan sijoittajia vaan sinun on ensin perustettava osakeyhtiö, jonka osakkeita voidaan myydä.

Pääomalaina taas on sopimukseen perustuva velka esimerkiksi osakkaalta, ja sillä vahvistetaan yleensä yrityksen vakavaraisuutta. Lainan ja koron maksusta säädetään osakeyhtiölaissa, ja sillä on muita yrityksen lainoja huonompi oikeus takaisinmaksuun. Pääoma ja korko voidaan maksaa takaisin vain silloin, kun yrityksellä on voitonjakokelpoista pääomaa, eli velkaa ei lyhennetä, jos yritys tekee tappiota.

  • Plussat: Sijoittajat tuovat mukana uutta osaamista ja ideoita
  • Miinukset: Vaatii verkostoja ja yrityksen täysomistuksesta luopumista

Vastikkeellinen joukkorahoitus ja joukkorahoituslaina

Joukkorahoitus on viime vuosina paljon suosiota saanut tapa rahoittaa yrityksen toimintaa. Siinä yrityksen rahoittajiksi haetaan monta eri yksityishenkilöä tai yritystä, jolloin yksittäiset sijoitettavat summat voivat olla pienempiä.

On syytä erottaa toisistaan vastikkeeseen perustuva joukkorahoitus ja joukkorahoituslaina. Laki edellyttää, että yrityksen joukkorahoitus on jollakin tavalla vastikkeellista. Et siis voi vain kerätä rahaa ihmisiltä ilman, että he saavat siitä jotakin takaisin.

Vastikkeeseen perustuva joukkorahoitus on usein käytännössä ennakkomyyntiä: yritys haluaa kerätä rahaa ennen tuotteen tai palvelun lanseeraamista, ja vastineeksi sijoituksestaan sijoittaja sitten saa joko valmiin tuotteen tai palvelun käyttöönsä. Vastine voi olla myös jokin muu rahanarvoinen tuote tai palvelu. Joukkorahoitus onkin suosittu keino kokeilla, olisiko jollekin tuotteelle tai palvelulle kysyntää tai sillä voi yrittää markkinoida uutta tuotetta.

Joukkorahoituslaina taas on yrityksen joukkorahoituspalvelun kautta hakema laina, jolle on määritelty tietty korkotaso ja takaisinmaksuaika. Ero vastikkeeseen perustuvaan joukkorahoitukseen on siis se, annetaanko sijoittajien antamaa rahaa vastaan tuote tai palvelu vai lainatut rahat takaisin korkoineen.

  • Plussat: Mahdollisuus saada isompi potti usealta sijoittajalta
  • Miinukset: Ei takuuta siitä, että ihmiset innostuvat sijoittamaan

Kassavirran paikkaaminen rahoituksella

Aina rahoituksen tarve ei kuitenkaan liity kasvuvaiheisiin tai isoihin investointeihin. Yritystoiminnassa tulee myös usein vastaan tilanteita, joissa kassavirta syystä tai toisesta uhkaa tyrehtyä. Silloin rahoitus voi olla tarpeen.

Laskurahoitus

Laskujen maksuajat voivat olla todella pitkiä. Maksuaika voi olla jopa 60 päivää, vaikka tarve rahalle olisi heti. Silloin kannattaa miettiä, olisiko laskurahoitus hyvä vaihtoehto.

Laskurahoitus ja factoring ovat lyhyen aikavälin rahoitusmuotoja, jossa lainan myöntäminen perustuu avoimiin myyntisaataviin. Siinä myyt avoimet eli vielä maksamattomat laskut rahoitusyhtiölle, joka maksaa rahat yrityksen tilille heti. Rahoitusyhtiö ottaa palvelusta komission.

  • Plussat: Rahan saa nopeasti ja helposti laskuja vastaan
  • Miinukset: Ei sovi suurempiin investointeihin

Hae rahoitusta suoraan Zervantin laskutusohjelmasta

Zervant laskutusohjelmaa voi käyttää selaimessa ja mobiilissa