Asiakaskertomus Hanna Silander

Asiakaskertomus: Hanna Silander

Hanna Silander perusti oman toiminimensä Purppurahelmen vuonna 2011 ja parhaillaan hän harkitsee toiminimen muuttamista osakeyhtiöksi. Leipominen on hänen rakas harrastuksensa ja se on ollut sitä hänelle jo pitkään. Inspiraation yrittäjäksi lähtiessään hän löysi juurikin leipomisharrastuksestaan.

”Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä ja leipomisesta, mutta siinä kohtaa, kun kyselyitä tilauskakuista alkoi tulla hurjia määriä ihan vierailtakin, aloin harkita toiminimen hankintaa.”

Sokerileipurin ammatin lisäksi Hannalla on myös toinen ammatti nimittäin lähihoitaja. Alkuviikosta hän keskittyy perhehoitajan ja lähihoitajan tehtäviin, eli muiden auttamiseen ja loppuviikon kakkujen leipomiseen. Oikea monitoiminainen! Laadusta Hanna ei tingi vaan satsaa jokaiseen kakkuun niin paljon tunteja, kuin niitä tarvitaan.

”Työtunteja kertyy hurjasti sillä fantasiakakkujen teko vaatii todella paljon aikaa jos vertaa aivan tavallisiin kermakakkuihin. Työpäiväni ovat monesti aamusta ihan yön tunneille asti.”

Hanna ei kuitenkaan uskaltaisi laittaa kaikkia munia yhteen koriin eli panostaa pelkkään yrittämiseen.

”Kyllähän täällä pieni yrittäjä melkoisen tiukilla on, enkä itse uskalla heittäytyä täysin yrittäjäksi, viisaampana näen pitää jalan ovenraossa myös toiseen työhön.”

Kondiittori toiminimenä

Hanna valmistaa tilaustyönä erilaisia juhlakakkuja, häihin, ristiäisiin, syntymäpäiville, ihan juhlaan kuin juhlaan. Tilauksesta hän valmistaa myös suolaista tarjottavaa esim. voileipäkakut ja pikkusuolaiset, eli tarvittaessa hän tekee koko kattauksen myös kahvipöytään.

Purppurahelmi hääkakku

Hän ei koe kovaa kilpailua fantasia-kakkujen alalla, sillä isot yritykset ja konditoriat eivät voi tehdä samanlaisia luomuksia, kuin hän, sillä ne on tehtävä käsityönä ja jokainen kakku on oma persoonallinen luomuksensa.

Kysyntää Purppurahelmen kakuille on paljon. Se on jopa huomattavasti suurempaa kuin mitä Hanna pystyy tarjoamaan, sillä hän työskentelee pääsääntöisesti yksin. Hänellä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ainakaan toistaiseksi palkata lisäkäsiä helpottamaan tilausten vastaanottoa.

Eräs toinen haaste, jonka Hanna on kondiittorin työssä huomannut on tilat leipomossa, joiden tulee olla tiettyjen ohjeistuksien ja standardien mukaiset, sillä siellä käsitellään helposti pilaantuvia tuotteita. Hannan Leipomotilat valmistuivat vuonna 2014, sitä ennen hän leipoi luvanvaraisesti kotioloissa.

“Iso investointi näin pienelle yrittäjälle tuo toimitila on ollut ja toki koneet sekä kaikki muut oheistarvikkeet ovat nielleet melkoisia summia”

Puskaradio toimii parhaiten

Hanna korostaa suositusten tärkeyttä uusien asiakkaiden hankinnassa ja markkinoinnissa.

”Asiakaskunnassa onkin hurja määrä niitä, jotka kerta toisensa jälkeen tilaavat juhlapöydän tarjottavat tai tilaaja on jossain juhlissa syönyt kakkujani eli puskaradion voima.”

Kakut markkinoivat itse itseään tietyllä tavalla,  ne tekevät, joka kerta vaikutuksen juhlavieraisiin.

Purppurahelmi Mignon kakku

Toinen tärkeä asia markkinoinnin kannalta, mitä Hanna korostaa on internetin vaikutus ja tärkeys työkaluna. Hannalla on hieno blogi jossa hän näyttää kuvia luomuksistaan ja ne ovatkin toinen toistaan hienompia. Ei ihme että asiakkaat löytävät hänen luokseen!

Työ jossa “sielu lepää”

Hanna on löytänyt intohimonsa ja onnistunut tekemään siitä kannattavaa liiketoimintaa.

”Tämä on työ, jossa pääsääntöisesti “ sielu lepää”. On mahtavaa päästä kerta toisensa jälkeen ylittämään itsensä. Hyvin paljon asiakkaat antavat vapaat kädet luomuksiin, jolloin luomistyön parissa saa todellakin toteuttaa itseään. Ja toki jokainen luomus onkin minun näköinen.”

Työn kääntöpuolena hän mainitsee hurjat työtuntimäärät, mutta toisaalta työ on niin palkitsevaa, että pitkät päivät eivät haittaa häntä.

“Paras palkinto onkin nähdä asiakkaiden ilmeet saadessaan työni käsiinsä, varsinkin pienten lasten ilmeet ovat kullan arvoisia, se ilo ja riemu, että kakku tehty juuri minulle,
toista samanlaista ei ole. Ja palautteet juhlien jälkeen, että kakku maistui myös juhlaväelle.”

Suurimpia saavutuksia Hannan yrittäjäuralla on ollut kyky tehdä työtä, josta asiakkaat pitävät ja se, että hänen teoksia haetaan useiden satojenkin kilometrien päästä, vaikka muitakin tekijöitä on.

Zervant ja yrittäjyys

Suurimpana haasteena yrittäjyydessä Hanna pitää monen muun yrittäjän tavoin kaikkien hallinnollisten asioiden, paperitöiden, kirjanpidon yms. ymmärtämistä, mihin oma mielenkiinto ei aina riitä.

”Onneksi minulla on nyt hyvä laskutus/ kirjanpito-ohjelma
sekä loistava kirjanpitäjä,
jolloin saan tehdä enemmän luomistyötä..”

Hanna löysi Zervantin kokeiltuaan ensin kahta toista ohjelmaa, joihin hän ei ollut tyytyväinen. Googlettamalla hän löysi Zervantin ja tutustumisjakson jälkeen hän ei ole harkinnut vaihtoa.

“Zervant on tosi selkeä ja esimerkiksi laskujen lähetys on helppoa,
mikä toisissa ohjelmissa oli heikkoa.
Olen kovin kiireinen ja pinnani on kovin lyhyt tieto tekniikan osalta,
joten tällä ohjelmalla säästän ihan hurjia tuntimääriä ja saan käyttää sen ajan siihen,
mitä parhaiten osaan, eli luoda näyttäviä kakkuja.
Ja mikä on myös tärkeä pienyrittäjänä, hinta on sopiva. Voin suositella ohjelmaa ihan kenelle tahansa, toimii!”

Hannan sivut:
Blogi: http://purppurahelmi.blogspot.fi/
Kotisivut: http://purppurahelmi.fi/