Asiakaskertomus Henri Ilanen

Asiakaskertomus ja joulukampanjan voittaja

Esittelemme tässä Zervantin joulukampanjan 2016 voittajan, valokuvaaja Henri Ilasen firman. Joulukampanja järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja se sai huiman suosion. Arvoimme kaikkien yhden vuoden pakettien ostaneiden kesken 300 euron arvoisen S-ketjun lahjakortin.

Henrin asiakkaat ovat lähtökohtaisesti yrityksiä, mutta kesäisin hän tekee myös dokumentaarisia hääparien hääkuvauksia. Erityisesti hän pitää työssään uusien ihmisten tapaamisesta ja siitä että saa käydä uusissa paikoissa, missä hänen ei muuten tulisi käytyä.

Henrin kuva

Kun kysyn Henriltä miksi hän halusi perustaa firman vastaa hän näin:

Koin, että paras tapa lähteä hakemaan paikkaani valokuvaajana oli oman yrityksen kautta. Yrittäjätaustaisten ystävien tukena syntyi sitten päätös perustaa oma firma.”

Henrin firman toiminta painottuu kaupallisen käyttökuvan luomiseen ja asiakkaan toiminnan tukemiseen. Tarvittaessa hän konsultoi asiakasta siitä, kuinka kuvia kannattaa käyttää eri yhteyksissä. Työssään hän tekee yhteistyötä  asiakkaan, mainostoimiston tai molempien kanssa.

Henrin maisemakuva

Haasteiksi hän luettelee mm. toimialan kausiluontaisuuden ja asiakkaiden hankinnan vaikeuden. Vuodessa on kaksi aktiivista sesonkia, joten muina aikoina voi olla vaikeampi saada keikkoja.

Internet on hyvin tärkeä väylä, sillä suurin osa viestinnästä asiakkaiden kanssa tapahtuu sen kautta. Asiakashankinta, suunnittelu, yhteydenpito sekä valmiiden kuvien toimitus hoituu nykyään verkon yli.

Henrin vinkit yrittäjiksi haluaville

Kannattaa etsiä itselle mentori tai sparraaja auttamaan yrityksen kehittämisessä. Henri vinkkaa, että Suomen Yrittäjät ja sen alajärjestöt tarjoavat mainioita mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Hän painottaa myös oman alan yhdistyksien apua, sillä ne ovat hyviä paikkoja tutustua kanssayrittäjiin.

Henrin mielestä tärkeätä on myös kirjanpito:

Kannattaa myös heti alusta alkaen hankkia sinulle sopiva kirjanpitäjä ja helppokäyttöinen kirjanpito-ohjelmisto.”

Zervant-palvelun Henri löysi tutkimalla eri vaihtoehtoja joista olisi apua laskuttamiseen ja kirjanpitoon.  Henrin mielestä palvelu on tehty helpoksi ja yksinkertaiseksi käyttää.

Erityisesti mobiilisovellus on kehittynyt hienosti eteenpäin ja nopeuttaa kirjanpitotoimia entisestään.”

Viiden vuoden päästä Henri uskoo että hän on vienyt yritystään eteenpäin niin henkilökohtaisessa osaamisessa kuin myös liikevaihdollisesti. Hän haluaa toteuttaa kuvauksia ja mahdollisesti myös videotuotantoja Suomessa sekä ulkomailla.

Henrin nettisivut:

http://www.halogeeni.net/
http://www.henri.pictures
http://facebook.com/valokuvaaja.henri.ilanen,
instagram ja twitter: @henri_ilanen