Toiminimi vai osakeyhtiö

Toiminimi vai osakeyhtiö?

Yksi yleisimmistä valinnoista yrittäjyyden alkutaipaleilla – tai jo hetken yritystä pyörittäneenä liittyy yhtiömuodon valintaan tai vaihtamiseen. Yhtiömuodon valinta riippuu paljon yrittäjyyden muodosta, liikeideasta sekä siitä, onko tarkoitus luoda iso yritys tai esimerkiksi kasvattaa liiketoimintaa tulevaisuudessa.

Tässä artikkelissa käymme läpi osakeyhtiön ja toiminimen suurimpia eroja sekä annamme esimerkkejä, jotta pystyt päättämään helpommin, kumpi on sinulle järkevämpi yhtiömuoto.

Osakeyhtiön ja toiminimen perustamisen erot

Tänä päivänä sekä toiminimen että osakeyhtiön perustaminen on helppoa, ja nopeinta tehdä verkossa. Yrityksen perustaminen onnistuu PRH:n sivuilla.

Toiminimen perustamisvaiheessa sinulla tulee olla mielessäsi ehdotus yrityksen nimestä. Lisäksi sinun tulee täyttää osoite- ja yhteystiedot sekä yrityksen toimiala.

Osakeyhtiön perustaminen vaatii hieman enemmän paperitöitä, sillä nimen lisäksi täytettäväksi tulee muun muassa yrityksen perustamissopimus, ja tarvitset ainakin yhden hallituksen varajäsenen yritykseesi. Kun yrityksen perustamisilmoitus on tehty, osakeyhtiö rekisteröidään PRH:n kaupparekisteriin. 

Y-tunnuksen saa kummassakin tapauksessa sen jälkeen, kun perustamisilmoitus on kirjattu yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ).

Yrityksen perustamisen hinta

Toiminimen perustamisen hinta on 60 € verkossa ja 110 € paperisena. 

Osakeyhtiön perustamisen hinta on 240 € verkossa ja 380 € paperilomakkeella.

Osakeyhtiölle voidaan tallettaa myös osakepääomaa. Yksityiselle osakeyhtiölle osakepääoman tallettaminen on vapaaehtoista ja voit itse päättää, paljonko pääomaa haluat tallettaa.

Laskutus toiminimellä ja osakeyhtiöllä

Laskujen lähettäminen on yksi tärkeimpiä asioita yritystoiminnassa, sillä siten pystyt maksamaan itsellesi palkkaa ja hoitamaan yrityksesi kuluja. 

Laskujen tekeminen asiakkaalle ei eroa yhtiömuotojen välillä. Laskuun on hyvä merkitä, mitä on tehty, mihin toimipaikkaan (jos toimipisteitä on useampia), milloin ja mihin hintaan. Katso tarkemmat ohjeet laskun tekemiseen.

Verotus

Suurin ero verotuksessa osakeyhtiön ja toiminimen välillä liittyy palkanmaksuun. Toiminimiyrittäjä ei maksa itselleen palkkaa, vaan ennakkovero veloitetaan siitä summasta, jonka hän arvioi tienaavansa vuoden aikana yritystoiminnastaan liiketoiminnan kulujen jälkeen. 

Toisin kuin toiminimiyrittäjä, osakeyhtiön yrittäjä voi nostaa itselleen palkkaa. Palkka taas on osakeyhtiössä vähennyskelpoinen kulu, joka pienentää yrityksen tulosta, eli sitä summaa, josta osakeyhtiössä maksetaan yhteisöveroa. Osakeyhtiö maksaa siis lisäksi yhteisöveroa, joka on 20 % yrityksen tuloksesta. Liikevaihdosta vähennetään yrittäjän nostama palkka, menot, poistot ja yrityksen aiemmat tappiot, jolloin saadaan yrityksen tekemä tulos.

Osakeyhtiössä yrittäjä voi nostaa myös osinkoja. Pyrittäessä mahdollisimman suotuisaan veromenettelyyn saa osinko-osuus olla maksimissaan 8 % nettovaroista. Tällöin osinkojen verotusprosentti on 7,5 % 150 000 € asti. Osinkoa maksavaa yhtiötä verotetaan ylimenevästä osuudesta 28 % mukaan.

Lue lisää toiminimen ja osakeyhtiön verotuksesta.

Toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi

On hyvin yleistä, että yritystoiminnan tavoitteet ja tarpeet muuttuvat ajan myötä ja sopivaa yhtiömuotoa tulee harkittua uudelleen yrityksen kasvaessa. Vaikka toiminimen vaihtaminen osakeyhtiöksi vaatii lähinnä paperitöitä, säästyt ylimääräiseltä vaivalta, kun perustat osakeyhtiön heti, jos tavoitteesi on luoda iso yritys, palkata työntekijöitä, tai hakea esimerkiksi rahoittajia yritykseen.

Toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi tapahtuu uuden osakeyhtiön perustamisella ja tarpeettoman toiminimiyrityksen lopettamisella. Uusi yritys saa samalla uuden y-tunnuksen.

Jos haluat, että toimintaa jatketaan osakeyhtiönä ja että toiminimiyritys lopetetaan samalla kun osakeyhtiö perustetaan, pyydä muutosta paperilomakkeella ja pyydä asian käsittelyä samanaikaisesti. Muutoksen hinta on 380 €. Muista, että joudut uusimaan myös muun muassa yrityksesi pankkipalvelut, liittymät ja muut sopimukset, sillä vaihdossakin saat uuden y-tunnuksen. Tähän on hyvä varautua etukäteen.

Jos haluat säilyttää saman nimen kuin yritykselläsi oli toiminimellä, se onnistuu, kunhan toiminimi lopetetaan samalla ilmoituksella kun perustamisilmoitus osakeyhtiöstä tehdään.

Osakeyhtiön voi myös muuttaa toiminimeksi. Tämä tilanne voi tulla ajankohtaiseksi, jos yritystoimintaa halutaan keventää reilusti. Osakeyhtiön voi muuttaa toiminimeksi vain, jos osakeyhtiössä on yksi osakas. Osakeyhtiön y-tunnus ei siirry toiminimelle vaan toimintaa jatketaan uudella y-tunnuksella.

Osakeyhtiön yhtiömuutokseen liittyy usein verotuksellisia haasteita, joihin on hyvä tutustua etukäteen verottajan kanssa. Osakeyhtiön muuttaminen toiminimeksi maksaa YTJ-palvelussa 700 €, ja ilmoituksen voi tehdä myös paperisena, jolloin se maksaa 520 €.

Toiminimen ja osakeyhtiön muutokset hoidat kätevästi patentti- ja rekisterihallituksen ohjeiden avulla.

Toiminimiyrittäjä

Esimerkki 1: Toiminimiyrittäjä maskeeraaja Minna Martikainen

Minna suunnittelee tekevänsä 20-tuntista työviikkoa ja veloittavansa 50 € per tunti. Hänellä ei ole tarvetta omaan toimitilaan, sillä hän suunnittelee tekevänsä keikkaluonteisia koti- tai asiakaskäyntejä. Ainoa asia, mitä hän tarvitsee aloittaakseen, on meikkitarvikkeet, jotka maksavat 1 600 €.

Hän arvioi, että liikevaihdoksi ensimmäiselle vuodelle tulee 48 000 €.

Kannattaako Minnan perustaa osakeyhtiö vai toiminimi?

Liikevaihdon ollessa alle 100 000 € vuodessa saattaa toiminimi olla kannattavampi vaihtoehto verotuksellisesta näkökulmasta. Toiminimen verotus toimii käytännössä samalla tavalla kuin luonnollisen henkilön verotus, ja tulot voidaan jakaa tarvittaessa ansio- ja pääomatuloihin.

Toiminimen hyödyt:

  • Yhdenkertainen ja maksuperusteinen kirjanpito
  • Yksinkertaisempi henkilöverotus
  • Perustamisilmoitus vain 60 € / 110 €

Ota huomioon toiminimiyrittäjänä:

  • Omistaja on itse vastuussa omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan esimerkiksi veloista ja aiheuttamastaan vahingosta
  • Toiminnan kasvaessa verotus kiristyy
Osakeyhtiöyrittäjä

Esimerkki 2: Osakeyhtiöyrittäjä Pekka Paavola ja verkkokauppa

Pekka suunnittelee myyvänsä lumilautailutarvikkeita verkkokaupassa. Hän haluaa myös palkata avukseen kolme kaveriaan pakkaamaan ja postittamaan tilattuja tavaroita asiakkailleen. Lisäksi hän tarvitsee varaston ja pienen toimitilan, josta hän maksaa vuokraa kuukausittain.

Pekka arvioi liikevaihdoksi ensimmäiselle vuodelle 250 000 €.

Kannattaako Pekan perustaa toiminimi vai osakeyhtiö verkkokaupalleen?

Osakeyhtiö on järkevä vaihtoehto Pekalle, sillä liikevaihdon oletetaan olevan yli 100 000 € vuodessa ja yhtiöön halutaan palkata useampi työntekijä. Varastojen arvot saattavat olla suuret ja toimituksia voi olla myös ulkomaille, jolloin osakeyhtiö on yritysmuotona luotettavampi vaihtoehto myös asiakkaan näkökulmasta. Lisäksi riskit minimoidaan osakeyhtiömuodolla, jossa Pekka ei ole itse koko henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuussa yhtiöstä sekä mahdollisista veloista.

Osakeyhtiö on verotuksen kannalta järkevämpi vaihtoehto Pekalle – sen avulla Pekka pystyy paremmin suunnittelemaan verotustaan ja hyödyntämään esimerkiksi luontoisetuja, kuten lounasetua.

Osakeyhtiön hyödyt:

  • Riskit ovat paremmin hallittavissa, sillä yhtiö kantaa vastuun esimerkiksi veloista ja vahingoista
  • Taloudelliset hyödyt verosuunnittelun kannalta
  • Yrityksen tuloksesta maksetaan 20 % veroa, oli tulos 1 000 € tai 3 000 000 €

Ota huomioon osakeyhtiössä:

  • Enemmän byrokratiaa (hallitus, pöytäkirjat, yms.)
  • Kirjanpito on tehtävä kaksinkertaisena