Muutoksia Zervantin palveluissa – viesti toimitusjohtajalta

Hyvä Zervantin asiakas,

Minulla on tärkeä ilmoitus ja toivon, että lukisit tämän viestin huolellisesti.

Zervantin palvelut ovat muuttumassa. Tulemme keskittymään laskutuksen sujuvoittamiseen ja tuomme markkinoille myös täysin uusia, laskutusta helpottavia oheispalveluita ensi vuoden aikana. Kaikki Zervantin käyttäjätilit tulevat siirtymään uuteen, nykyaikaisempaan versioon laskutusohjelmastamme vuoden 2018 aikana.

Zervantin uuden version tultua käyttöön siirrymme pois nykyisestä tilausmallistamme. Tämä tarkoittaa sitä, että laskujen luominen ja lähettäminen sähköpostitse tulee olemaan palvelussa ilmaista. Ilmaisen laskutustoiminnallisuuden lisäksi tulemme tarjoamaan maksullisia lisäpalveluja.

Luodaksemme edellytykset tälle muutokselle jouduimme tekemään vaikean päätöksen luopua kirjanpito-, tuntikirjaus- sekä matkakulu- ja päivärahatoiminnoista. Tämän myötä myös nykyiset mobiilisovelluksemme poistuvat käytöstä. Toiminnot löytyvät toistaiseksi edelleen palvelusta, mutta emme jatka niiden kehittämistä. Toimintojen tuki ja kehitys lopetetaan vuoden 2017 aikana. Ymmärrän, että päätöksellämme on vaikutus myös sinulle. Toivon, että ilmoittamalla tästä hyvissä ajoin annamme sinulle aikaa valmistautua muutokseen huolellisesti ja pystymme varmistamaan sujuvan muutoksen.

Miten tämä vaikuttaa sinuun?

Jos olet käyttänyt vain Zervantin laskutusominaisuuksia lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet uuteen versioon siirtymisestä lokakuun loppuun mennessä.

Jos olet käyttänyt myös palvelusta poistuvia ominaisuuksia, sinun on etsittävä uusi ratkaisu kirjanpidollesi (vaikka toivomme, että myös jatkossa laskutat asiakkaita Zervantin kautta). Olemme tästä syystä aloittaneet yhteistyön Briox kirjanpito-ohjelmiston kanssa, Briox tarjoaa myös laajan partneriverkoston tilitoimistoja, joihin voit tutustua täältä.

Parannamme parhaillaan kirjanpitoaineiston vientiä, jotta saat helpommin vietyä aineistosi toiseen ohjelmaan.

Olen pahoillani tästä muutoksesta aiheutuvasta ylimääräisestä vaivasta!

Brioxin erikoistarjous Zervantin asiakkaille

Briox tarjoaa kaikille Zervantin asiakkaille kirjanpito- ja arkisto-osionsa (ostokuittien ja myyntilaskujen arkisto) 2 kuukautta ilmaiseksi, 31.12.2017 asti. Tämän jälkeen Zervantin asiakkaat saavat yllä mainitut osiot kampanjahintaan eli 10€/kk (tarjous voimassa 30.6.2019 asti), jonka jälkeen palvelun hinnoittelu on Brioxin normaalin hinnaston mukainen (17€/kk).

Olemme parhaillaan työstämässä keinoa, jolla kirjanpitomateriaalin siirtäminen Zervantista Brioxiin sujuisi mahdollisimman vaivattomasti. Tulemme lähettämään tästä lisää ohjeita sähköpostilla myöhemmin syksyllä, kun olemme viimeistelleet tekniset asiat.

Jos haluat viedä kirjanpitoaineistosi Zervantista, löydät ohjeet tukikeskuksestamme.

Haluamme, että sinulla on tarpeeksi aikaa valmistautua siirtymäaikaan ja takaamme, että voit kirjautua ja viedä kirjanpitoaineistosi myös vuodenvaihteen jälkeen.

Miksi teemme tämän?

Meille Zervantissa on erittäin tärkeää, että ymmärrät syyt tämän muutoksen takana.

Kun julkaisimme Zervantin Suomessa vuonna 2011, ohjelmassa oli ainoastaan laskutustoiminto. Asiakasmäärän kasvaessa saimme pyyntöjä asiakkailtamme kirjanpitotoimintojen lisäämisestä tuotteeseen. Vuonna 2013 teimme päätöksen asiakaspalautteen pohjalta ja kehitimme toiminimille suunnatun yhdenkertaisen kirjanpitotoiminnon Zervantiin.

Laajennus kirjanpitoon on kuitenkin ollut haasteellinen sekä meille että asiakkaillemme. Emme ole pystyneet riittävän nopeasti vastaamaan asiakkaidemme kirjanpitotarpeisiin. Samalla laskutus- ja maksuliikennealalla tapahtuu valtavia muutoksia digitalisoitumisen seurauksena. Haluamme varmistaa, että Zervant pysyy tämän kehityksen kärjessä jatkossakin, sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämän takia olemme tehneet päätöksen panostaa entistä paremman laskutuskokemuksen kehittämiseen. Tavoitteenamme on auttaa sinua saamaan rahat työstäsi nopeammin ja helpommin kuin ennen. Samalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jatkossa emme pysty valitettavasti panostamaan kirjanpitotoiminnon kehittämiseen. Tästä syystä kirjanpitotoiminto poistuu Zervant-ohjelmasta vuoden 2018 aikana.

Asiakaspalvelumme vastaa mielellään, mikäli sinulla on kysymyksiä tähän muutokseen liittyen. Voit ottaa yhteyttä tukikeskuksemme kautta.

Parhain terveisin,

Mattias Hansson
Toimitusjohtaja
Zervant Oy

Zervant-laskutusohjelma

Rajaton määrä sähköpostilaskuja, ilmaiseksi!

Zervant Invoicing Software
  • Laskuta verkossa
  • Laskut aina mukanasi mobiilisovelluksella
  • Helppoa ja nopeaa

Zervant tarjoaa helpon laskutusohjelman

Kymmenet tuhannet yrittäjät käyttävät Zervant-palvelua laskutukseen.