Koronavirus ja yritykset

Koronaviruskriisi – apuja yrityksen talouteen

Huolestuttaako yrityksesi tulevaisuus koronaepidemian keskellä? Et ole yksin. Kokosimme yhteen hallituksen, pankkien ja eläkevakuuttajien tarjoamat palvelut ja helpotukset yrityksesi tukemiseksi.

Koronavirusepidemia on iskenyt kovaa suomalaisiin yrityksiin. Lähes kolmasosa suomalaisyrityksistä pelkää nyt konkurssia, kertoo Kauppakamarin tuore kysely.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat pienet yritykset, yksinyrittäjät ja freelancerit muun muassa palvelu- ja kulttuurialoilla. Myös suuryritysten taloudellinen ahdinko ja toiminnan hidastuminen heijastuu moniin alihankkijoina toimiviin pienyrityksiin.

Yrittäjien hätä on kuultu. Suomen hallitus, työmarkkinajärjestöt, pankit ja eläkevakuuttajat ovat ryhtyneet toimiin yritysten taloudellisen tilanteen helpottamiseksi, jotta vältyttäisiin irtisanomisilta ja konkursseilta.

Myös me Zervantilla seuraamme tilannetta ja keräsimme alle tietoa verotukseen, rahoitukseen ja korvauksiin liittyvistä muutoksista ja toimenpiteistä, joista toivomme olevan hyötyä yrityksellesi tässä poikkeustilanteessa.

Yrityksen verotus

Voit hakea muutosta ennakkoveroihin tai lisäaikaa veroilmoituksen jättämiselle. Lisäksi arvonlisäveroilmoitusten myöhästymismaksut voidaan jättää perimättä. Valtio tukee myös verojen maksujen lykkäystä: voit lykätä kaikkia yrityksen veroja maalis-toukokuun ajalta paitsi valmisteveroja ja autoveroa. Tämä onnistuu ilman selvitystä maksuongelmista, jos olet aiemmin hoitanut veroasiat yrityksesi kannalta asianmukaisesti.

Verohallinto helpottaa ehtoja, joilla voi hakea maksujärjestelyä tilapäisiin maksuvaikeuksiin. Hakemuksia helpotetuin ehdoin voi tehdä 25.3. alkaen.

Päivittyvät tiedot verotukseen liittyvistä muutoksista ja toimenpiteistä löytyvät Verohallinnon sivuilta.

Lainat ja häiriötilannerahoitus

Pankit ja rahoitusyhtiöt ovat ryhtyneet nopeasti toimenpiteisiin yritysten taloudellisen tilanteen helpottamiseksi koronaviruksen takia. Ensimmäisenä kannattaa olla yhteydessä omaan pankkiin ja kysyä, millaisia tuotteita yrittäjille on tarjolla. Voit myös neuvotella lainanlyhennysvapaasta tai maksuajan muutoksista.

Finnvera

Jos yrityksesi laina on Finnveran takaama, Finnvera myöntää pankille luvan antaa lyhennysvapaata lainaan. Lyhennysvapaan aikana lainasta tarvitsee maksaa vain korot ja kulut. Lisäksi Finnvera tarjoaa lainan takauksia myös koronan aiheuttamiin käyttöpääomatarpeisiin.

Business Finland

Business Finlandin häiriötilannerahoituksen hakuaika alkoi torstaina 19.3. Rahoitusta voivat hakea pk-yritykset, joiden taloudellinen tilanne on kärsinyt koronavirusepidemian takia. Rahoitusta eivät voi hakea toiminimiyrittäjät, yhdistykset tai voittoa tavoittelemattomat organisaatiot.

Suomen Pankki

Suomen Pankki auttaa rahoitusmarkkinoita tukemalla kotimaisten yritysten lyhytaikaisen rahoituksen saatavuutta. Suomen Pankin ohjelma koskee yrityksiä, jotka ovat laskeneet liikkeelle yritystodistuksia. Yritysten rahoituksen oletetaan helpottuvan, kun pankit voivat vapauttaa limiittejään muiden yritysasiakkaiden käyttöön. Myös Valtion Eläkerahasto on ohjattu lisäämään sijoituksia suomalaisten yritysten yritystodistuksiin.

Työeläkemaksut

Myös eläkevakuutusyhtiöt ovat valmistautuneet tukemaan yrittäjiä. Työeläkemaksu alenee 2,6% ja tämä on voimassa vuoden 2020 loppuun. Eläkeyhtiöt pidättäytyvät asiakashyvitysten maksamisesta siltä ajalta, kun työnantajien eläkemaksuja alennetaan.

Keinoja helpottaa taloudellista ahdinkoa on pienentää työtulojen määrää tai siirtää niiden maksamista myöhemmäksi. Eläkevakuutusyhtiöt ovat luvanneet olla perimättä viivästyskorkoja myöhästyneistä työeläkemaksuista. Lisää tietoa ja ohjeita saat oman työeläkevakuuttajasi sivuilta.

Järjestöt valmistelevat parhaillaan kolmen kuukauden maksuhelpotuksia vakuutusmaksuihin.

Lomautukset

Lomautuspäätökset nopeutuvat: ilmoitusaika lyhenee 14 päivästä viiteen päivään. Lomautusoikeus laajennetaan koskemaan myös määräaikaisia työntekijöitä.

Työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan lomautuksissa ja irtisanomistilanteissa. Työttömyysturvan piiriin pääsee heti.

Sairauspäiväraha ja tartuntatautipäiväraha

Myös yrittäjä voi olla oikeutettu sairauspäivärahaan, joka lasketaan työtulojen mukaan. Sairauspäiväraha korvaa työkyvyttömyyden aiheuttamaa ansionmenetystä, ja sitä maksetaan omavastuuajan jälkeen.

Jos sairastut koronavirukseen ja joudut karanteeniin lääkärin määräyksestä, voit hakea tartuntatautipäivärahaa, jota maksetaan myös YEL- tai MYEL-vuosityötulon perusteella mutta ilman omavastuuaikaa. Lisää tietoa Kelan sivuilla.

Mitä toiminimiyrittäjien, freelancereiden ja sivutoimisten yrittäjien kannattaa tehdä koronatilanteessa?

Monet yllä mainituista toimista koskevat erityisesti osakeyhtiöitä ja yrityksiä, joilla on lainoja. Toiminimiyrittäjien ja freelancereiden sekä sivutoimisten yrittäjien tilanne:

  • Toiminimiyrittäjän kannattaa hyödyntää erilaiset verotuksen ja työeläkemaksujen muutokset. Lue lisää kohdista Verotus ja Työeläkemaksut. Suomen Yrittäjät on esittänyt Yrittäjäpakettia, jossa otettaisiin paremmin huomioon myös toiminimiyrittäjien tilanne.
  • Sivutoimiset yrittäjät ja freelancerit, joilla ei ole YEL-vakuutusta, voivat hakeutua työttömiksi työnhakijoiksi. Yrittäjille on myös tulossa väliaikainen työttömyysturva, jonka saaminen ei edellytä yrityksen lopettamista. (te-palvelut.fi)
  • Jos sairastut, sinulla voi olla oikeus sairauspäivärahaan tai koronaviruksen tapauksessa tartuntatautipäivärahaan.

Muista, että et ole yksin tässä vaikeassa tilanteessa! Pura huoliasi läheisillesi ja etsi tukea verkostoistasi ja sosiaalisen median yrittäjäryhmistä. Vaikka tilanne on vaikea, vastoinkäymisistä voi löytyä myös uusia mahdollisuuksia.

Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista yrityksiin ja tietoa hallituksen eri toimenpiteistä on koottu esimerkiksi Suomen Yrittäjien verkkosivuille.