Asiakaskertomus Olli Savolainen

Asiakaskertomus: Olli Savolainen

Olli Savolainen perusti toiminimen vuonna 2011 pystyäkseen laskuttamaan ystäväänsä tälle tekemästään nettisivusta. Yllätyksekseen Olli huomasikin, että hänen tarjonnalleen löytyi enemmänkin kysyntää ja hän päätti jatkaa nettisivujen tekemistä. Toinen motivaatio yrityksen perustamiselle oli testata omia rahkeita, sillä Olli halusi tietää kykenisikö hän olemaan yrittäjä. Parhaimpana puolena omassa yrityksessä hän näkee vapauden päättää mitä hän haluaa tehdä ja mitä ei halua tehdä.

Olli on ammatiltaan sosionomi ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Nykyään hän työskentelee Kickbike Worldwide Oy:ssa markkinoinnin tehtävissä.

Koska toiminimi on Ollille sivutoiminen tekee hän nettisivuja pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin jolloin päivät saattavat venyä pitkiksikin. Olli työskentelee pääasiassa yksin mutta joskus apujoukot ovat tarpeen.

Toisinaan käytän apuvoimia ja saan  verkoston kautta lisää töitä. Pääasiassa toimin kuitenkin yksin. Kotoa löytyy myös hyvä makutuomari ja oikolukija.”

Ollin työpäivät ovat monimuotoisia eli hänellä ei ole niin sanottua tyypillistä työpäivää, mikä pitää myös työn mielenkiintoa yllä. Parasta hänen työssään on se, että pääsee näkemään miten yritykset, joita hän on auttanut kasvavat. Hän pitää myös ongelmien ratkaisemisesta esimerkiksi verkkokauppakoodien parissa.

Ollin asiakkaat löytävät hänet pääasiassa suosittelujen kautta ja ystävien kautta. Hän kertoo ettei tee markkinointia eikä käytä sosiaalista mediaa hyödykseen.

Kilpailu alalla on kovaa, mutta silti asiakkaita tuntuu rittävän. Suurin asiakasryhmäni ovat aloittavat pienet yritykset, joilla ei ole varaa palkata isoa mainostoimistoa. Heille olen turvallinen ratkaisu ja pystyn tarjoamaan henkilökohtaista palvelua kohtuuhintaisesti.”

Suurimpana haasteena Olli näkee ajan riittämättömyyden ja ajanhallinan. Toinen haaste on talouden hoitaminen ja kirjanpitoon liittyvät asiat.

5 vuoden päästä Olli haluaisi olla päätoiminen yrittäjä ja hän toivoo että yritys olisi laajentunut isommaksi.

Miksi Zervant-palvelu?

Olli etsi pitkään oikeaa kirjanpito- ja laskutusohjelmaa kokeilemalla montaa eri palvelua. Hänen mielestään kirjanpito on helppoa Zervantin avulla.

Etsin sopivaa ohjelmaa netistä ja pitkien testailujen ja harkintojen jälkeen Zervant osoittautui parhaaksi valinnaksi.”

Ollin mielestä hinnoittelumalli oli sopiva pienyrittäjälle, jotka voivat aloittaa laskutuksen tarpeidensa mukaisesti ja maksaa vain niistä laskuista joita oikeasti tarvitsevat. Hän suosittelee ohjelmaa mielellään muille yrittäjille koska ei ole löytänyt siitä mitään puutteita.

Ennen Olilla oli tuttava joka auttoi häntä kirjanpidossa. Tuttava kuitenkin lopetti, joten Olli joutui opiskelemaan kirjanpitoa itse.

Tiedän kyllä, että vaikkapa Excel pohjaiseen verrattuna säästän n. 1h kuukaudessa vaikka toimintani on pienimuotoista.”

Ollin neuvot yrittäjiksi haaveileville:

Mieti kunnolla mitä ajattelit tehdä ja tee suunnitelma. Konsultoi myös jotain sopivaa tahoa, varsinkin verkon mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Sitten vaan täysillä mukaan.”

Olliin voit olla yhteydessä sähköpostilla: olli@savolainen.co