Yrittäjien tietopankki: Yritä.fi

Yrittäjä on usein hukassa yrittäjyyteen liittyvän byrokratian ja paperitöiden kanssa, varsinkin yrittäjyys-uran alkuvaiheessa, kun kaikki yrittäjyyteen liittyvä on vielä uutta ja ihmeellistä.

Monille yrittäjyys on mahdollisuus tienata esimerkiksi harrastuksen tai intohimon kautta oma elantonsa tai lisätienestiä. Nämä yrittäjät ovat yleensä eksperttejä omalla alueellaan, mutta eivät välttämättä tiedä yrityksen pyörittämisestä juuri mitään.

Haasteena on siis usein se, että yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä tietoja on vaikea löytää tai ymmärtää. Varsinkin jos aikaisempaa kokemusta ei ole tai jos yritykseen liittyvät asiat tuntuvat vaikeilta.

Onneksi on olemassa nettisivuja, jotka auttavat ja tukevat yrittäjiä tässä asiassa. Yritä.fi on uusi nettipalvelu, joka auttaa yrittäjiä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita pääsemään alkuun.

Yritä.fi on yrittäjälle suunnattu tietopankki yrittäjyyteen liittyvistä asioista. Kaverukset Tomas Kukkonen ja Karri Hiekkanen ovat Yritä.fi-sivuston perustajat. Kysyimme kaveruksilta lisää sivun synnystä ja tarkoitusperästä.

Miksi perustitte Yritä.fi -sivuston?

Yritä.fi syntyi vastauksena näkemäämme selkeään tarpeeseen. Yrittäjyys- ja kauppakorkeakoulu-taustamme takia monet lähipiirimme jäsenet kyselivät apua yrityksen perustamisessa. Ihmettelimme etteivät he olleet löytäneet haluamaansa internetistä ja nopeasti tutkailtuamme asiaa huomasimme ettei interwebistä tosiaan löydy yhtään selkeää ja tarpeeksi kattavaa tietolähdettä yrittämisestä kiinnostuneille. Sivuja jotka yrittävät tarjota tietoa on paljon, mutta esim. vero.fi herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia ja monet yksityiset sivustot sisältävät vanhaa tai jopa täysin väärää tietoa. Vastauksena tähän päätimme tehdä oman sivuston ja tarjota tietoa artikkeleiden lisäksi, meille tutussa formaatissa: ilmaisina verkkokursseina, jotka opettavat kaiken tarpeellisen.

Mikä on sivujen tavoite?

Yritä.fi:n tavoite on olla tulevaisuudessa de facto -paikka yrittämisestä kiinnostuneille. Oli yrittäjä sitten missä vaiheessa yrittämistä tahansa, millä tahansa yhtiömuodolla liikkeellä, yritä.fi tarjoaa hyödyllistä tietoa tiiviissä ja helpossa muodossa. Tällä hetkellä keskitymme toiminimiyrittämiseen. Se oli looginen paikka aloittaa, sillä niitä perustetaan lukumäärällisesti eniten. Ensi vuonna on tarkoitus tehdä materiaali myös osakeyhtiöön ja kevytyrittäjyyteen.

Minkänlainen yrittäjätausta Karrilla ja Tomaksella on?

Yrittämisestä ja koulutuksesta kiinnostuneet kaverit Karri ja Tomas laittoivat Futuredu Oy:n pystyyn vuoden 2015 alussa. Ensimmäinen tuote, nykyään enemmän palvelu kuin tuote, on Excelkoulu.com, joka pyrkii tarjoamaan Suomen parasta Excel-koulutusta. Nykyään Excelkoulu tarjoaa live-koulutusta arkisin klo 9-17 chatin välityksellä. Se auttaa tekijöitä juuri silloin kun he kohtaavat ongelmia. Itseopiskelumateriaali videokurssin muodossa auttaa tekijöitä löytämään uusia ja parempia tapoja hyödyntää Microsoft Exceliä.

Ennen Futuredun perustamista Tomas pyöri paljon Aaltoes-yhteisössä ja veti mm. Summer of Startup kiihdyttämöä vuonna 2012. Tämän lisäksi hän on myös järjestänyt ja juontanut useita Slush-tapahtumia. Karri aloitti yrittäjän puuhat jo 15-vuotiaana, kun hän rupesi tekemään pienyrityksille verkkosivuja kaverinsa kanssa. Hän on ollut sittemmin perustamassa Aalto Yliopiston amerikkalaista jalkapallojoukuetta Aalto Predatorsia, sekä Jalosaur.com treeniblogia.

Tähän mennessä yritä.fi sivulle on ehditty tekemään toiminimelle kattavat ohjeet ja viedomateriaalit ohjeisiin liittyen. Lisää informaatiota on tulossa myös osakeyhtiöön ja kevytyrittäjyyteen liittyen. Kurssilla käydään tarkasti läpi toiminimen perustamiseen liittyviä asioita, kuten Y3 lomakkeen täyttäminen.

Käy tsekkaamassa sivusto yritä.fi ja kurssit osoitteesta kurssit.yritä.fi.

Zervant on edistänyt yrittäjyyttä ja auttanut toiminimiä laskutukseen- ja kirjanpitoon liittyvissä asioissa vuodesta 2010 asti. Kokeile laskutusohjelmaa ilmaiseksi alla olevasta linkistä!

Laskujen teko voi olla vaivatonta!

Zervant on suunniteltu pienille yrityksille. Se on helppo ja vaivaton käyttää. Tilin luominen on täysin ilmaista!

Luo ilmainen tili

Zervant tarjoaa helpon laskutusohjelman

Kymmenet tuhannet yrittäjät käyttävät Zervant-palvelua laskutukseen.