mainonnanmittaus

Vieraskynä: Sijoita puolet mainosrahoistasi mittaamiseen

Olen viimeiset kymmenen vuotta toiminut pienyrittäjänä verkkomarkkinoinnin eri osa-alueilla.

Minulle on aina ollut täysin selvää, että jokaisen mainontaan laittamani euron pitää tuottaa voittoa. Muutenhan mainostamisesta ei ole mitään hyötyä. Tappiollisen markkinoinnin tekeminen tarkoittaa sitä, ettei minulla ole ensi kuussa rahaa ruokaan.

Yrittäjänurani aikana olen ollut palkkatöissä kolmessa isossa verkkomarkkinointiyrityksessä konsulttina. Näissä tehtävissä huomasin, että isoissa yrityksissä markkinointi on kulu, jonka budjetti tulee ylhäältä asetettuna, eikä se juuri muutu tulosten perusteella. Isoissa firmoissa markkinointia mitataan ehkä vuositasolla myynnin muutoksena, mutta tarkempaa analysointia ei juuri tehdä.  Kummallista, että siellä missä tulosten mittaamisesta olisi eniten hyötyä, sitä ei tehdä.

Tämä luo meille pienemmille toimijoille aikamoisen kilpailuedun. Meidän on pakko mitata mainontaa, sillä meillä ei ole varaa käyttää kannattamattomia kanavia. Tämän seurauksena meidän asiakashankintamme kustannukset ovat huomattavasti pienempiä kuin isoilla yrityksillä.

Suuret korporaatiot tavoittelevat massoja, tämän vuoksi ne käyttävät epätarkkoja ja kalliita kanavia, kuten TV:tä ja laajoja lehti-ilmoituksia eli perinteisiä massamarkkinoinnin kanavia. Isolle ruokakaupalle tämä onkin ihan järkevä tapa tiedottaa uusista tarjouksista. Tarjoushaukat tekevät ostoksensa siellä missä on parhaat tarjoukset.

Pienyritykset tarvitsevat piendataa

Pienille yrityksille massamarkkinoinnin tekeminen on mahdotonta jo pelkästään kovien kustannuksien vuoksi. Pienyrityksen on kohdistettava millintarkasti kaikki markkinointitoimenpiteensä kaikkein potentiaalisimman asiakaskunnan houkutteluun. Jotta tämä onnistuu, pienyrittäjän tulee tietää ketkä ovat hänelle kaikkien parasta kohderyhmää, sekä millä perustein he tekevät ostopäätöksensä.

Nykyään puhutaan jatkuvasti Big Datasta. Pienyritykset taas tarvitsevat osaamista pienen datan hyödyntämiseen. Tämän datan pyöritteleminen onnistuu jo excelin avulla: Listaa asiakasrekisteri sen mukaan, ketkä ovat tuottaneet eniten rahaa. Katso mitkä tekijät yhdistää kymmentä parhaiten tuottanutta asiakasta. Tämän pika-analyysin perusteella tiedät minkälaisia asiakkaita tarvitset lisää.

Kun olet luonut hypoteesin parhaasta asiakassegmentistäsi, tulee sinun vielä todistaa hypoteesisi oikeaksi. Verkossa tämä on todella helppoa. Esimerkiksi
Mittaa kampanjoidesi tehoa ilmaiseksi Googlen Adwords ja Facebookin mainostyökalu kertovat heti, mitkä avainsanat ja asiakaskohderyhmät toimivat parhaiten. Kun kohdistat mainontasi Facebookissa kahteen eri kohderyhmään, näet jo muutamassa päivässä, kumpi näistä on kiinnostuneempi viestistäsi. Facebook ja Adwords tarjoavatkin halvimman ja tehokkaimman tavan tehdä markkinointitutkimusta.

Google Analytics on varmasti useimmille yrittäjille tuttu kävijäseurantatyökalu, josta käydään silloin tällöin katsomassa, kuinka monta vierailijaa sivuilla on käynyt. Tämän kävijäseurantaohjelmiston tärkeimmät ominaisuudet jäävät kuitenkin usein hyödyntämättä. Ehkä Analyticsin ilmaisuus on laskenut sen arvostusta yrittäjien silmissä. Kyseessä on kuitenkin todellisuudessa kaiken verkkomarkkinoinnin hyödyllisin työkalu.

Tiesitkö, että Analyticsin avulla voit seurata jokaisen kampanjasi todellista euromääräistä hyötyä? Voit katsoa, mikä yksittäinen avainsana tai Facebook-mainos on tuonut eniten maksavia asiakkaita. Tämä ei ole kovin vaikeaa, mutta vaatii hieman opiskelua.

Seuraamalla ja mittaamalla sekä eri mainosten tehoa, että lopulliseen myyntiin tai yhteydenottoon johtavien mainosten eroa, voit helposti moninkertaistaa kampanjoidesi tehon. Aluksi kannattaakin käyttää valtaosa markkinointipanostuksista testaamiseen ja mittaamiseen.

Mittaaminen on äärimmäisen kannattavaa

Matematiikka mittaamisen hyötyjen taustalla on simppeliä: Käytettävissäsi on 5000 euron vuosibudjetti markkinointiin. Olet aiemmin saanut tällä rahalla 50 asiakasta.

Käytät puolet budjetista testaamiseen ja löydät tehokkaimmat kanavat. Tämän jälkeen jäljelle jäävä 2500 euron budjetti tuottaakin jo 100 asiakasta.

Verkosta löytyy lähes loputtomasti itseopiskelumateriaalia Google Analyticsin, Adwordsin sekä Facebookin käyttöön. Jos näiden lukeminen tuntuu puuduttavalta, voi olla järkevää osallistua aiheeseen liittyvälle kurssille. Kurssiin käytetty maksu on helppo perustella yllä esitetyllä kaavalla. Yhden päivän tehokurssi voi oikeasti moninkertaistaa kaikkien markkinointitoimenpiteiden hyödyn.

Pidän myös itse ilmaista verkkomarkkinointikurssia, jossa käydään tehokkaasti läpi verkkomarkkinoinnin perusperiaatteet. Jos aihe kiinnostaa, niin voit ilmoittautua kurssille oheisen linkin kautta: Verkkomarkkinoinnin salaisuudet – ilmainen kurssi.

Osallistutpa sitten kurssille tai päätät opiskella asiat itse, aloita jo tänään! Kyllä ne isotkin firmat heräävät mittaamisen tärkeyteen vielä jonain päivänä.

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa viimeiset kymmenen vuotta. Olli vastaa UKKO.fi:n markkinoinnista. UKKO.fi on kevytyrittäjyyspalvelu, jonka avulla yksityishenkilö voi laskuttaa ilman omaa yritystä.  Laskutuspalvelun lisäksi UKKO.fi tarjoaa käyttäjilleen koulutuksia ja oppimateriaaleja markkinoinnin, hinnoittelun ja itsensä kehittämisen saralla.

Zervant tarjoaa helpon laskutusohjelman

Kymmenet tuhannet yrittäjät käyttävät Zervant-palvelua laskutukseen.