sheryl sandberg

Mitä yrittäjät voivat oppia Facebookin Sheryl Sandbergilta?

Sheryl Sandberg on menestynyt uranainen, joka tuli tunnetuksi maailmalla TED-talk-videostaan. Hän on työskennellyt mm. Googlella ja tällä hetkellä hän toimii Facebookin operatiivisena johtajana. Perheen ja uran (tai yrityksen pyörittämisen) yhdistäminen ei aina ole helppoa varsinkaan naisille, joilta yhteiskunta vaatii enemmän läsnäoloa kotona. Perheen äiti nähdään yleensä lasten ensisijaisena hoitajana ja kasvattajana eikä yrittäjänä asia helpotu ollenkaan vaan päinvastoin.

Sandberg puhuu kirjassaan ”Lean in” siitä miten naisillakin on oikeus luoda uraa, omistautua sille ja tulla johtajiksi. Kunnianhimoinen yrittäjä (nainen tai mies) voi ottaa paljon opikseen näistä viisaista sanoista.

Älä jarruttele

Älä laita yrittäjyys-unelmia, uraideoita tai suunnitelmia hyllylle vain koska haluat perustaa perheen jossain vaiheessa elämääsi. Sandberg puhuu paljon siitä kuinka naiset suunnittelevat perheen perustamista liikaa etukäteen ja menettävät sillä tavalla paljon uramahdollisuuksia.

Sandberg kertoo kirjassaan tarinan eräästä naisesta, joka oli päättänyt, ettei ota seuraavaa urahaastetta vastaan, siksi että hän aikoo hankkia lapsen jossain vaiheessa elämää. Hidasteena perheen perustamiselle oli tosin myös se, ettei elämänkumppania ollut vielä löytynyt. Tämä esimerkki todistaa sen, että naiset saattavat jo parikymppisinä ruveta hidastamaan urallaan vain koska tietävät haluavansa lapsia jossain vaiheessa elämäänsä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että naiset jättävät monia hyviä uramahdollisuutta käyttämättä koska saattavat jossain vaiheessa uransa aikana haluta lapsia tai olla raskaana.

Sandberg painottaa, ettei kannata miettiä tulevaisuutta liikaa etukäteen, vaan elää tässä ja nyt. Lapsen saaminen kestää sitä paitsi vähintään 9 kuukautta ja yleensä vähintään vuoden siitä kun lasta aletaan suunnittelemaan perheeseen.  Siinä ajassa ehtii edetä uralla jo paljonkin.

Löydä oikea partneri

Sandberg suosittelee löytämään sellaisen elämänkumppanin, joka auttaa sinua selviytymään arjesta.

Olit sitten mies tai nainen niin tarvitset oikeasti tasapuolisen kumppanin. Partnerisi pitää pystyä tukemaan päätöksiäsi ja auttamaan sinua ja perhettäsi kodin ja työn yhdistämisessä. Paras elämänkumppani on sellainen, joka mahdollistaa unelmasi eikä hidasta sinua tai estä sinua tekemästä niitä.

Mitä tekisit jos et pelkäisi?

Sandberg haastaa miettimään mitä tekisit jos et pelkäisi? Tilastollisesti naiset ovat enemmän koulutettuja kuin miehet. Kuitenkin suurin osa johtopaikoista ja toimitusjohtaja-pesteistä on yhä edelleen miesten vallassa. Pelkäävätkö naiset liikaa saavuttaakseen unelmiaan ja korkeita paikkoja hallituksessa tai johtoryhmässä? Naiset eivät korkeasta koulutuksestaan huolimatta uskalla olla esillä yhtä paljon kuin miehet. Yksi syy tähän on Sandbergin mukaan se että naiset pelkäävät uran ja perheen yhdistämistä ja mahdollisuuksia onnistua siinä. Toinen syy lienee naisten rankka itsearviointi. Naiset aliarvioivat usein saavutuksiaan ja kykyjään kun taas miehet ylikorostavat osaamistaan ja ehkä jopa hieman liioittelevat taitojaan.

Sandberg kertoo, että on usein käynyt niin että kun luentotilaisuuksissa tulee kysymysten aika niin naiset viittovat kiltisti saadakseen luvan kommentoida tai kysyä luennoitsijalta jotakin. He kuitenkin luovuttavat nopeasti jos puhuja sanoo, ettei ota vastaan enempää kysymyksiä. Kun puhuja sanoo, että ei enää ota vastaan kysymyksiä laittavat naiset kiltisti kädet alas kun taas miehet sen sijaan osaavat vaatia saada puheenvuoronsa kuuluviin.

Sandberg selittää tätä toimintaa siten että miehillä on kyky saada itsensä esille ja tulla huomatuksi, kaikissa tilanteissa kun taas naiset menevät taka-alalle helpommin. Tämä on hyvä pitää mielessä niin bisnesneuvotteluissa kuin muissakin tilanteissa.

Kannattaa siis pikemminkin ajatella mitä tekisit jos pelko ei liittyisi päätöksentekoon? Yrittäjänä on hyvä miettiä riskienottokykyä ja uskaltamista.

Istu oikeassa pöydässä äläkä vähättele itseäsi

Sandberg kehottaa hakeutumaan oikeaan seuraan. Älä jättäydy pois neuvotteluista, uusista liikeideoista tai keskusteluista vain koska tunnet itsesi vähempiarvoiseksi kuin muut pöydässä istuvat.

Toiminimiyrittäjällä tai (pienemmällä yrityksellä) on yhtä paljon oikeutta olla neuvotteluissa mukana kuin osakeyhtiöllä tai suuremmalla yhtiöllä jos kilpailutilanne tämän sallii.

Usko itseesi

Jos kerrot itsellesi että olet huonompi kuin muut niin se saattaa myös toteutua. Se mihin uskot vaikuttaa yleensä suoriutumiseesi.

Sandberg kirjoittaa tähän liittyvästä teoriasta, joka on todistettu toimivaksi myös käytännössä. ”Fake it till you feel it ” (teeskentele kunnes tunnet sen) tarkoittaa sitä, että joskus teeskenteleminen auttaa saavuttamaan sen mitä haluat. Varsinkin kun kyse on tunnetilasta tai osaamisesta.

Sandberg kertoo omasta kokemuksestaan ollessaan liikuntaohjaajana. Hän kertoo kuinka liikunnanohjaajan pitää aina olla iloinen ja hymyilevä, vaikka aina ei hymy kuitenkaan irronnut Sandbergiltakaan helposti tai ainakaan luontevasti. Hän joutui välillä varsinkin huonoina päivinä teeskentelemään iloista ja nauravaa. Jumppatunnin jälkeen hän huomasi, että hänellä oli iloinen ja naurava olo. Teoria siis toimii.

Teorialla on myös päinvastainen vaikutus sillä jos kerrot itsellesi koko ajan, että olet huonompi kuin muut, saattaa se ajatus myös toteutua. Se mihin uskot ja ajattelet vaikuttaa suoriutumiseesi. Sandberg painottaa myös että tilastollisesti naiset usein arvioivat itsensä tai kykynsä huonommiksi kuin miehet, vaikka naisilla olisikin oikeasti parempaa tietoa tai osaamista aiheesta.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle hyötyä.

Zervant tarjoaa helpon laskutusohjelman

Kymmenet tuhannet yrittäjät käyttävät Zervant-palvelua laskutukseen.